Blogini tarkoitus on selkiyttää itselleni niitä elämänarvoja, joita pidän tärkeinä. Haluni on myös vahvistaa uskoa itselleni ja muille, että unelmista, vaikka pienen pienistäkin, voi nauttia joka päivä. Sillä se, joka lakkaa unelmoimasta, on kadottanut elämän janon.
Tänään satoi sen verran kaatamalla keskellä päivää, että ryhdyin tapetoimaan Villa Vaniljaa. Keittiön tapetit puuttuvat vielä. Väri voisi olla sininen ja beige. Minusta harmaansininen tai kokonaan valkoinen sävy rauhoittaa. Olen jotenkin mieltynyt tuohon sinisen sävyyn, mutta sen tulee olla juuri se oikea! Kuulin juuri eräältä sisustajalta, että sitä haluttua tiettyä värisävyä voi olla vaikea saada valmiina maalikaupasta.
Ei siis muuta kuin sekoittamaan!
Kuluneena viikonloppuna olin tosi reipas. Sain kunnostettua mm. Villa Vaniljaan ties mitä. Tapetoin kaikki loput huoneet, käsittelin "laudoitetut" lattiat Antiikkipetsillä ja ripustelin verhokappoja ikkunoihin. Nyt alkaa näyttää hyvältä. Onpa mukava saada asetella huonealuja ja Villa Vaniljan "perhettä" taloonsa. Olen jo miettinyt, millainen perheyhteisö siellä asuu, eikä ihan tavallinen sellainen.
Unelmani on myös nukkekotini Villa Vanilja. Tämän unelman toteuttamiseen kului aikaa 40-vuotta! Minulla oli lapsena paajini tekemä sähköistetty hieno nukkekoti, mutta lahjoitin sen puolitutulle naapurin tytölle, tullessani ”isoksi tytöksi”. Minua harmittaa yhä, että vanhempani antoivat minun antaa pois kaikki rakkaat leluni ja etenkin sen nukkekodin. Mutta palatakseni lapsuuden muistoihin, ostin kartanonmallisen nukkekodin "Villa Vaniljan" vuosi sitten. Rakentelen nukkekotiani vähitellen omaksi ilokseni, ja ehkä myös jälkipolvien, kukaties. Nukkekotini työnimenä on tällä hetkellä Villa Vanilja ja se käsittää kaksi päällekkäin asetettua kartanomallista nukkekotia, jossa on huoneita yhteensä 15. Se on vasta tapetointi- ja lattioiden laudoitusvaiheessa ja lupaan esittellä sitä ja sen elämänpiiriä tällä blogillani, kunhan etenen hommassani kalustusvaiheeseen. Kalusteita olenkin hankkinut ja saanut jo melkoisesti anopiltani, tyttäreltäni ja ystäviltäni lahjaksi.
.
Yksi unelmistani on pieni, ponteva poikalapsi Luca, jonka onnelliseksi muoriksi tulin 2.1.2009. Luca on tietenkin kaikista maailman lapsista se hellyyttävin, rakastettavin ja suloisin olento tällä hetkellä.
Tänään sain siivottua kotini sellaiseen tilaan, että voin huomenna ottaa vastaan koko pienen sukumme äitienpäiväbrunsille. Perinnettä on jatkettu jo vuosia ja ideana on, että minä tai (pikkusiskokälyni Emppu) silitämme liinan, katamme pöydän ja odotamme sukulaisia saapuneiksi. Periaate on, että lahjoja ei osteta, vaan että jokainen tuo pöytään jotain omatekoista purtavaa. Koska minulla on neljä toinen toistaan taitavampaa tytärtä, ja Empulla yksi, voimme nauttia suussasulavista herkuista tällöin. Tosin anoppini Riku, on myös mainio kokki ja loihtii milloin mitäkin taitavilla kätösillään. Ai mitäkö miehemme tekevät? Noh, ovat läsnä!
Aurinkoista säätä siis odotellaan huomiseksi!
Olen 52-vuotias nainen, äiti, vaimo, muori, tytär, ystävä, käly, anoppi, miniä ja kollega. Intohimoni on näpräillä ja puuhastella kaikenlaista yksikseni tai kanssa jonkun muun. Kiinnostukseni historiaan on kyltymäton ja siihen liittyy laaja sukututkimukseni, jonka tekemiseen olen uhrannut jo kohta kolme vuotta. Olen saanut selville sukuni uskomattomat historian käänteet mm. äitini puolelta peräti 1300-luvulta. Tätä tutkimustani jatkan edelleen ja aina kun siihen liikenee aikaa.
Lisäksi Luen paljon monipuolista kirjallisuutta, riippuen mielialasta ja ajankohdasta. Ennen kaikkea kaunokirjallisuuden klassikot , kuten Tolstoi, Dostojevski, Linna tai Valtari löytyvät usein yöpöydältäni. Tosin haluaisin uhrata aikaani enemmän kaunokirjallisuudelle ja paneutua lukemaani paljon syvällisemmin. Mutta kesäloma on sitä varten!
